a few months ago

Täällä taas ja kuulumisia

Hoi! Viime postauksesta onkin vierähtänyt hetki, ja mitä useamman kuukauden on postaamatta, sitä vaikeammalta se aloitus aina jotenkin tuntuu.

En nyt jaksanut kirjoittaa mitään kunnon postausta, vaan ajattelin rikkoa tän hiljaisuuden tälleen helposti kertomalla vähän omasta elämästäni ja menostani.

koiran kuvaViime viikonloppuna meillä oli hoidossa aivan ihana ja valoittava 10 kk ikäinen koiruli! Koirakuume se vaan kasvoi entisestään. Tähän elämäntilanteeseen koira ei edelleenkään kuitenkaan sovi, joten odotellaan vielä… ehtiihän sen koiran sitten hankkia vaikka 10 vuoden päästä. 😉 Tessa oli kyllä niin vallottava tapaus! Dalmatialaisen ja ajokoiran mix, joten energiaa ja vauhtia löyty vaikka muille jakaa! Mutta oli samalla myös niin kiltti ja hellyydenkipeä <3 Ja oli saanut just ekan trimmerinsä (tollasen hyvän), ja kohta alkaa ehkä senkin turkinhoito kunnolla.

Mulla oli oikeasti itkussa pitelemistä, kun jouduttiin viikonlopun jälkeen viedä se takaisin. Mulla tuli samalla myös ihan jäätävä ikävä mun omaa entistä pikkudogia, joka olosuhteiden pakosta muutti uuteen – onneksikin tuttuun – kotiin. En oo oikein vieläkään kai käsitellyt niitä tunteita kokonaan läpi, ja siksi otan noi koirajutut jotenkin äärimmäisen raskaasti. Koiraan kiintyy niin kovasti, ja tulee jäätävä tyhjiö, kun jaloissa ei enää pyörikään kukaan. Vaikka tunnenkin syyllisyyttä asiasta, niin tiedän, että tein silloin oikein. Ja niinkuin äiti aina sanoo, everything happens for a reason.

Muuten elämä rullaa tasasta tahtia eteenpäin! Ei sen suurempia häppeninkejä päällä. Viikonloppu oli tosiaan aika koirapainotteinen, ulkoiltiin ja nautittiin koiraelämästä. 😀 Sunnuntaina käytiin pelaamassa sulkkista, jumpe se on hauska laji. 😉 Ostettiin mulle oma mailakin, nyt on hyvä huitoo meneen! Hyvä tollanen palauttava jumppa. Sunnuntaina illalla oli vielä jalkatreeniä ja käytiin kimpassa ne treenaamassa. Etukyykkyä ja reidenkoukistusta liikeparina 7 sarjaa, prässiä 3 sarjaa ja loppuun vielä vatsat. Etukyykystä tykkään jopa enemmän kuin takakyykystä, vaikka nyt seuraavina päivinä polvet onkin ollut aika klesana ja olkapäissä mojovat mustelmat.

Eilen yläkroppatreeni ei meinannut ottaa tuulta alleen, kroppa oli vastaanottavainen, mutta pää löi tyhjää. Peetu aina sanoo mulle, että keskity ja ota se pää mukaan. Oon todella keskittymiskyvytön ihminen, joten joudun aina extraponnistella, että pääsen siihen treenikuplaan ja keskityn vain siihen hetkeen. En oo edelleenkään päässyt ”kotisalille” treenaamaan, kun ajansäästämiseksi on ollut helppo jäädä duunipaikalle treenaamaan. Siellä treenikuplaan pääsy on jotenkin entistäkin hankalempaa, kun painot ja laitteet on ihan erilaisia eikä niitä tuttuja ja turvallisia, mihin on tottunut. Aina joutuu vähän soveltamaan.

Hiljattain päivitetty2

Oon nyt puolitoista tuntia hörppinyt tota yhtä ja samaa kahvikupillista – onneks tajusin pistää sen termarikuppiin niin se pysyy lämpimänä. 😉 Kohta töihin ja siellä meneekin sitten iltaan saakka. Mukavaa päivää sinne!

Jaa artikkelimme myös kavereillesi!